Syysviikoilla maistellaan happamia makuja

Erilaiset hapanoluet ovat jo muutaman vuoden olleet nouseva trendi olutravintoloiden listoilla ja kuluttajien makumieltymyksissä. Viimeistään tänä kesänä huomasin eri olutfestareilla ja erilaisissa medioissa hapanoluiden nousseen kunnolla esille. Sourit ovat oikein hyvää vaihtelua katkeropommeille ja myös vannoutuneet viinin ystävät löytävät tästä oluttyylistä mukavia makuja.

Tästä syystä päätimme tämän vuoden Syysviikkojen teemaksi ottaa hapanoluet, eli sourit. Ajattelin nyt vähän avata omia näkemyksiäni sour- oluisiin sekä käydä läpi hieman tyyliä ja sen ”alalajeja”.

Itse pääsin sour- oluiden makuun muutama vuosi sitten ja ensi kosketukseni oli varmasti samanlainen kuin monella muullakin.. ”Hyi h*lvetti, tämähän on pilalla..” Mutta muutaman eri maistelukerran ja hyvän opastuksen avulla opin arvostamaan tämän tyylin tuotteita, sekä niiden tuomaa vaihtelua IPA oluiden katkeromaailmaan (joita silloin tuli juotua paljon 😉).

Mikä ihmeen sour?

Happamat oluethan eivät sinänsä ole missään nimessä mikään uusi keksintö, sillä ennen nykyaikaisia steriilejä oluen tuotantojärjestelmiä lähes jokainen olut oli tavalla tai toisella hapanta. Nykyään tuotantomenetelmät ovat paljon kontrolloidumpia ja sen vuoksi vain ”tarkoituksella” tuotettu hapan makuprofiili on ns. hyväksyttävää.

Sour- oluiden happamuus voidaan saada aikaan monella eri tavalla. Ilmassa olevien villihiivojen avulla, käyttämällä oluen valmistuksessa tiettyä hiivakantaa, hapattamalla tuote kontrolloidusti tietyillä bakteereilla tai olut voidaan myös hapattaa käyttämällä jotain marjaa / hedelmää kypsytyksessä.

Sour- oluiden makuprofiilit vaihtelevat tyyleittäin aika lailla, mutta yleensä ne ovat kirpsakoita, raikkaita, hedelmäisiä / marjaisia, kuivia ja tietenkin happamia.

Muutamia esimerkkejä erilaisista sour- oluiden tyyleistä:

Flanders Red Ale: Nimensä mukaisesti punertava sour- ale, joka on makuprofiililtaan hyvin marjainen, kuiva, rusinainen ja hieman tanniininen. Olut kypsytetään vähintään vuoden ajan tammitynnyreissä ja yleensä lopputuote on sekoitus nuorempaa ja vanhempaa erää. Esimerkki tyylistä: Rodenbach Grand Cru

Lambic: Lambic tyyli pitää sisällään monta eri tyyliä mm. Kriekit, Framboiset ja Geuzet. Lambicit valmistetaan jättämällä vierre avoimeen käymisastiaan jäähtymään. Tällöin ilmassa olevat villihiivat pääsevät ”käsiksi” vierteeseen ja rupeavat kypsyttämään sekä samalla hapattamaan sitä. Tämän jälkeen olut kypsytetään tynnyreissä, jossa happamuus lisääntyy. Lambicit ovat usein sekoituksia eri vuosien sadoista (Geuze), tai niitä kypsytetään uudestaan marjojen kanssa (kriekit ja framboiset).

Berliner Weisse: Nimensä mukaisesti Berliinistä lähtöisin oleva tyyli. Berliner weisset ovat vehnäoluita, jotka on hapatettu Lactobacillus maitohappobakteerilla. Oluet ovat yleensä mietoja (n. 3%) ja ne nautitaan perinteisesti lisäämällä lasiin jotain makusiirappia leikkaamaan happamuutta. Nykyään moni panimo tuo tämän tyylin tuotteet jo valmiiksi ”sekoitettuna”.

Gose: Gose on perinteinen oluttyyli itä-Saksasta, Leipzigin kaupungista. Gosen tunnusomainen suolainen maku tulee alun perin paikallisesta pohjavedestä ja nykyään olueen lisätään suolaa. Gosea on valmistettu 1700-luvulta lähtien, mutta DDR:n aikaan sen valmistus meinasi loppua. 1990-luvun puolivälistä lähtien Gosen panemista on alettu uudelleen elvyttämään.

Sour oluet ja ruoka

Sour oluet ja ruoka sopivat erittäin hyvin yhteen. Niitä voi yhdistellä niin juustojen, äyriäisten, lihojen kuin makeistenkin kanssa. Marjaiset Lambicit sopivat mukavasti erilaisten suklaiden pariksi. Suolaiset Goset käyvät erittäin hyvin yhteen esim. kylmäsavulohen kanssa. Berliner Weisset tuovat raikkaisiin salaatteihin mukavaa lisämaustetta. Flanders Red Alet sopivat viinimäisen makunsa vuoksi hyvin yhteen mm. punaisen lihan kanssa.

Valitsimme Sourviikoille tällä kertaa makupareiksi tuotteille erilaisia makeisia sekä suklaita. Tule paikanpäälle maistamaan happamia oluita, niin me tarjoamme kylkeen pienen makeisen, jotta sinäkin pääset kokemaan nämä upeat yhdistelmät!

Sourviikoille olemme tuoneet seuraavat herkut hanaan maistettavaksi:

Boon Geuze Selection, Geuze
Täysin uusi tuote Boonin panimolta kegissä! Tuote on sekoitus 2- ja 3- vuotiasta Lambicia ja se on kypsytetty tynnyrissä, aivan kuten perinteinen Oude Geuze pullossa.
KARKKISUOSITUS: Kermakaramelli

Boon Framboise, Vadelma Lambic
Tätä olutta ei ole Suomessa hanassa nähty erittäin pitkään aikaan! Tuote on mahtava esimerkki Vadelma Lambicista, sillä siinä on happamuutta ja marjaisuutta sopivassa suhteessa. KARKKISUOSITUS: Maitosuklaa

Põhjala Leevike, Spiced Sour Ale
Nimekkään Põhjalan panimon taidonnäyte syksyyn ja talveen! Tyyli on ”Spiced Sour Ale” ja valmistuksessa on käytetty liuta erilaisia mausteita: karpaloa, hibiscusta, hunajaa, neilikkaa ja kanelia. Erittäin mielenkiintoinen makupommi!
KARKKISUOSITUS: Tumma suklaa

Nomada Passiflora, Berliner Weisse
Espanjalaisen pienpanimon passion hedelmällä maustettu Berliner Weisse tyylille uskollisesti erittäin raikas ja matala alkoholiltaan. Todellinen janon sammuttaja.
KARKKISUOSITUS: Kirpeä hedelmäkaramelli

Nomada Revontulet, Vadelma Sour Ale
Nomadan kunnianosoitus Suomelle (toinen panimon perustajista on puoliksi suomalainen). Hieman tuhdimpi Sour, jossa vadelma pääsee oikeuksiinsa ja tasapainottaa sekä pyöristää happamuutta mukavasti.
KARKKISUOSITUS: Lakritsi

Mallaskosken Blueberry Sour, Mustikka Sour Ale
Raikas ja herkullisen hapan Sour-olut, joka kumartaa kotimaiselle marjalle ja puhtaalle luonnolle. Mausteena aitoa kotimaista mustikkaa.
KARKKISUOSITUS: Kermakaramelli

Tervetuloa mukaan makumatkalle happamien oluiden kiehtovaan maailmaan!

Daniel,

Kalaravintolat

2 vastausta