Leijuva Lahna pitää yllä Kampin sykettä

Kampissa, Eerikinkatu 14:ssa sijaitseva Leijuva Lahna on toistaiseksi uusin Kalaravintola. Ravintola on avattu 18.2.2013, ja kyseisenä päivämääränä tänä vuonna Lahna viettikin railakkaasti 5-vuotissyntymäpäiviään.

Osoitteessa Eerikinkatu 14 – sekä sisäpihalla, että Lahnan liiketilassa – on pitkä ja rikas ravintolahistoria jo 50-luvulta alkaen, kun tiloihimme perustettiin Helsingin ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen, aasialainen ravintola, indonesialainen Fen Kuan. 90-luvulla tiloissa toimi suosittu homoravintola H2O, joka kesäöinä elävöitti koko Eerikinkatua terassillaan, ja jonka rajat venyivät toisinaan aina lähes vastapäisen Coronan terassille saakka. Siitä lähtien tilat palvelivatkin lähes tauotta homoyhteisöä aina vuoteen 2012 saakka. Myös kiinteistön sisäpihalla on ollut legendaarista ravintolatoimintaa. Kiinteistössä on toiminut mm. 70-luvun huuruinen Safari-klubi, jossa tiedetään ainakin Queen -yhtyeen käyneen visiitillä, sekä Jyrki Sukulan Helmi-ravintola, jossa mm. opiskelijat viettivät pitkiä, kosteita ja railakkaita iltoja.

Siksi onkin sopivaa, että tiloissa legenda elää edelleen Kalaravintoloiden muodossa, sillä olemmehan Kalaravintoloissa rikastuttaneet pääkaupunkiseudun olutkulttuuria jo yli 25 vuotta, joka voidaan saavutuksena asettaa legendaariselle tasolle. Syke on toki jonkin verran rauhoittunut Eerikinkadulla railakkaimmista ajoista sykkeen siirryttyä muihin kaupungin osiin uusien sukupolvien myötä, mutta tahtotilamme on silti ylläpitää elämää Kampin ”unohdetulla” alueella.

Leijuvan Lahnan historia ei ole ollut täysin mutkaton. Asioita on jouduttu säätämään ja korjaamaan usein ja perusteellisesti. Esimerkkinä mm. kolme erillistä vesivahinkoa, joka on toki sopivaa sillä kalathan pitävät vedestä! Mutta toisaalta, mikäpä ravintola se sellainen olisikaan, jossa ei jouduta tekemään säännöllistä huoltoa. Toki vähempikin joskus riittäisi. Olemme myös tämän kirjoitushetkellä hieman päivittämässä kabinettiamme monikäyttöisemmäksi tilaksi, jossa voi järjestää pienellä porukalla niin illanistujaisia, työpalavereita, tastingejä kuin kisastudioitakin. Muista siis varata Lahnan kabinetti, kun haluat tehostaa palavereja tai pitää porukalla hauskaa!

Kaikista mutkista olemme kuitenkin selviytyneet kunnialla. Tästä kiitos henkilökunnalle, joka jaksaa ja haluaa palvella asiakkaitaan ystävällisesti ja ammattitaitoisesti vuodesta toiseen ja tilanteesta riippumatta. Koko Lahnan historian ajan meillä on ollut paljon erittäin mukavia ja hauskoja hetkiä niin oman henkilökunnan kuin asiakkaidenkin kanssa. Olemme näinä vuosina saaneet päivittäin nauttia niin satunnaisten kävijöiden, kuin vakiintuneidenkin asiakkaiden mahtavasta seurasta. Asiakkaistamme voidaan yleisesti ottaen sanoa, että Lahnassa käyvä perusasiakas – jos sellaista edes on olemassa – tuntuu olevan helposti lähestyttävä, erittäin miellyttävä ihminen, jonka kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia. Me toivomme, että meidät koetaan samankaltaisina ihmisinä ja asiakaspalvelijoina nyt ja jatkossa, sekä toivomme aina ihmisten tulevan Lahnaan viihtymään ensisijaisesti meidän vuoksemme. Toki myös sen lisäksi, että pidämme hyvää ja vaihtuvaa olutvalikoimaa jatkuvasti yllä.

Nähdään Leijuvassa Lahnassa!

Johannes

Leijuva Lahna

Kommentit ovat poissa käytöstä